Voi vessanovenkahva!

Tavoiteltuun muuttopäivään on enää kaksi viikkoa, ja "pakollisia" tehtäviä on vielä pitkä lista. Puhti on poissa ja ahdistaa. Tänäänkin olimme raksalla monta tuntia, mutta mitään näkyvää ei saatu aikaan. Huomenna tulee keittiökoneet, se nyt sentään näkyy. Vielä kun saataisiin vesi juoksemaan hanoista, niin olisi helpompi raksailla koko perheen voimin.

Otsikkoon viitaten, lähes kaikki ovet ovat nyt kauniisti paikoillaan, mutta ovenkahvat puuttuu. Miksi niitäkin pitää olla niin monenlaisia, että joudun pähkäilemään valintaa?
Taas yksi piste talopaketeille, jotka sisältävät tuollaisetkin tilpehöörit. Myönnetään, en varmaan ikinä olisi täysin tyytyväinen sellaisen paketin sisältöön. On ihan ihanaa saada omanlaiset pinnat omaan kotiin. Niitä valintoja vain on tehtävä uskomattoman paljon pienen ajan sisällä, väsyttää.

Valon pisaroita

Kiitos myötäelämisestä, tunnen velvollisuutta raportoida edes lyhyesti.
Sain kevääksi töitä ennen kuin ehdin niitä etsiäkään. Ei oman alan, mutta omalta kylältä, eli olen tosi tyytyväinen. Lyhemmät työmatkat, lyhempi työaika ja parempi palkka = parempi mieli. Bonuksena työajalla tapahtuva ulkoilu! Kokeilen siis päiväkotielämää toukokuun loppuun saakka.

Raksahommat etenevät hiljalleen, kiirettä jo pitäisi pitää.
Tänä iltana isäni tuli yllätysavuksi ja sahaili yläkerran kylppärin kattopaneelit määrämittaan. Minä puolestani vahasin ne ekan kerran, huomenna vuorossa toinen kerta. Käytän Osmo colorin peittävää valkoista vahaa, joka sopii myös kosteisiin tiloihin. Levittäminen oli helppoa ja kivaa, mutta lopputulosta en vielä tänään uskalla hehkuttaa. Tuo ensimmäinen kerros ei peittänyt juurikaan, mutta ehkä se toinen sitten peittää tarpeeksi. Tai sitten on vahattava vielä kolmanteen kertaan.

Alakerran käytävään ja kodinhoitohuoneeseen tulee reilut alaslaskut järkyttävän putki- ja johtohässäkän vuoksi, ja noihinkin tiloihin päädyimme laittamaan paneelikatot. MDF ei miellytä silmääni, samoin kuin ei luonnonvärinen mänty tai kuusikaan. Kuultolakkaus/vahaus ei sekään iskenyt. Pitkällisen etsimisen ja pohdiskelun jälkeen törmäsin eräänä yönä Lopella Karheen. Tuo rankasti mielipiteitä jakava sahapintapaneeli iski suoraan sydämeeni persoonallisella luonnollisuudellaan. Ihailen raakalautamuotilla valettuja betoniseinä ja -kattoja, joita en harmikseni tähän taloon saanut. (Autokatoksen tukimuurissa yritys oli hyvä, mutta toteutus toisluokkainen.) Tässä paneelissa on hippunen samaa henkeä. Ja värinä siis peittovalkoinen.

Vaikenen tältä erää, mutta toivon viikonlopun urakoinnin tuottavan paljon kerrottavaa ja kuvattavaa.