Missä on paniikkinappula?

Arki painaa päälle, ja meinaa tukehduttaa minut alleen. Ihan normaali töissäkäyminen (tarkoittaa kuuden herätyksiä), lasten- ja kodinhoito imee mehut tehokkaasti. Sitten pitäisi vielä olla päättämässä pintamateriaaleja ja sahaamassa styrokseja ja kantamassa kiviä ja... lista tuntuu loputtomalta. Jos vielä voisin, taitaisin viheltää pelin poikki. Kaikki tuntuu menneen liian kovalla vauhdilla eteenpäin, tai ainakaan minä en ole pysynyt siinä vauhdissa mukana. Olkoonkin, että joka homma on viivästynyt viikkoja meistä riippumattomista syistä. Minä haluaisin nyt kunnolla aikaa miettiä asiat loppuun ja sitten tehdä ne rauhassa. Tuntuu hurjalta ja hullulta, että vuosi sitten emme vielä ajatelleet rakentavamme taloa ikinä, ja nyt ollaan tässä vaiheessa. Toisessa vaakakupissa painaa tarve päästä muuttamaan pois tästä homeenhajuisesta vuokrakämpästä, jonka ympäristössä on viime viikkoina nähty ja kuultu liikaa väkivaltaa.

Ainainen väsymys ja kiire ovat johtaneet siihenkin, että parisuhde on melkolailla kuralla. "Toiset kaatuu, me ei milloinkaan" uskoin pitkään, mutta enää en ole ihan niin varma.
Kun kommunikointi on väsyneitä huokauksia ja kiukkuisia murahduksia, on vaikea pitää mielessä, että tämä ihminen tässä on rakas puolisoni, ja yhdessä ponnistelemme saadaksemme perheellemme ihanan kodin. Hirmu helposti sitä näkee ongelmat toisen syyksi ja erilaiset näkemykset henkilökohtaiseksi loukkaukseksi. Vähäinen yhteinen aikamme ei ole kovinkaan laadukasta, kun se on kulutettava vaikkapa hanakuvastojen parissa. Meistä molemmat on aika huonoja päättämään, niinpä päätökset jää aina viimetinkaan. Kiirepäätökset taas kiristävät pinnaa entisestään. En halua enää yhtään soittoa töihin tyyliin "Mihin kohtaan se ammeen hana laitetaan, pitää tietää NYT!" Minulle on tyypillistä tehdä kunnolla kaikki minkä teen, ja kaikenlainen hutaiseminen kammottaa. Haluaisin tutkia jokaisen asian perusteellisesti ennen päätöksentekoa, mutta sellaiseen ei nyt tässä elämässä ole mahdollisuutta. Joudun siis kaiken aikaa kamppailemaan myös itseäni vastaan, ja se on tosi kuluttavaa.

Lopetan vuodatuksen ja siirryn tekniseen osioon:
Kattopeltejä ei ole edelleenkään, toivottavasti ensi viikolla jo on. Ikkunoiden toimitus myöhästyi lisää, joten mies ihan itse päätti siirtää sitä enemmänkin. Valetaan siis lattiat ennen ikkunatoimitusta, ettei tarvitse suojailla ikkunoita niin huolellisesti.
Porakaivo on nyt tehty, muttei vielä varusteltu. Vesi nousee vain 8,5 metrin syvyyteen, eli emme hirveästi taida saada pumpattua sitä hyötykäyttöön. Onneksi sen varaan ei oltu mitään laskettukaan. Mitään naisen silmin merkittävää tontilla ei siis ole tapahtunut viime aikoina. Naapuritontilla sitten sitäkin enemmän: naapurin valmistalo tiputeltiin paikoilleen torstaina. Melkoinen shokki oli kotiintullessa nähdä mintunvihreä piparkakkumökki siinä, missä aamulla ei ollut kuin perustukset.

Kuvia ette saa edelleenkään, sillä ne ovat kaikki kankemiehen koneella. Ehkä hän sitten jossain vaiheessa ehtii ja jaksaa.