Tähtäimessä: 160-neliöinen valubetoniharkkotalo jyrkkään rinteeseen. Pääsisäänkäynti ylärinteestä, huoneita kuusi.

perjantai 27. elokuuta 2010

Lattia jalkojen alla

Alakerran lattiat valettiin maanantaina ja yläkerran lattiat tänään. Nyt siis vain kuivatellaan. Näillä sadesäillä kuivuminen tuskin on turhan nopeaa. Ensi viikolla on sitten ikkunoiden asentamisen aika, ja väliseiniäkin voidaan ruveta rakentamaan. Aika ihanaa, kun talo näyttää koko ajan enemmän talolta. Enää ei edes iske ahdistus joka kerta raksalla käydessä. Nyt osaan vähän paremmin suhtautua siihen, että ongelmat on tarkoitettu ratkottaviksi eikä murehdittaviksi.

Eilen illalla maalasin muutaman tolpan ruosteenestopohjamaalilla. Pieni ja nopea homma kiinnitti minua taas tiukemmin tähän projektiin. On tosi kiva päästä itse tekemään jotain konkreettista. En silti luvannut maalata räystäitä viiden metrin korkeudessa killuvilla hukkalaudoista kyhätyillä telineillä. En kaipaa niin vakavaa vaarantunnetta, ja sitäpaitsi viikonloppuna on aika paljon ohjelmaa muutenkin.

Päivän ilonaihe: Saatiin myytyä yksi turhista rautapalkeista.
Päivän ärsytyksenaihe: Urakoitsija kertoi jälkikäteen, että valuporukka ei ollutkaan hänen palkollisiaan, vaan heille pitää maksaa käteen. Nyt on siis todella harmaat lattiat, harmaammat kuin olisimme halunneet!

1 kommentti:

  1. Veroja jokainen saa maksaa kuolemaansa asti itsensä kipeäksi. Muutama suora diili ei ketään kaada. Päinvastoin siitä hyötyvät molemmat säästyneinä kustannuksina.

    VastaaPoista