Tähtäimessä: 160-neliöinen valubetoniharkkotalo jyrkkään rinteeseen. Pääsisäänkäynti ylärinteestä, huoneita kuusi.

lauantai 5. kesäkuuta 2010

Haastekeräys

Edeltävässä postauksessa kankenainen hieman vihjaisi eteen ilmestyneistä ongelmista. Vai oisko ne nyt sitten haasteita tai mahdollisuuksia, riippuu kai ihan asenteesta. Mä olen asennoitunut niihin niin, että osaan odottaa niitä ja koenkin ne enemmän mahdollisuuksiksi tai haasteiksi. Jokaisella rakennuksella on omat vastoinkäymisensä ja tavallaan iloitsen jokaisesta. Iloitsen siksi, että ne havaitaan ja voidaan korjata. Voin täten uskotella itselleni, että se piiloon jäävien ongelmien lista vähenee jokaisesta esiin tulevasta. Sehän tarkoittaa suoraviivaisesti sitä, että lopputulos on laadukkaampi. Odottamaton ongelma ratkaistuna on parempi kuin havaitsematon ongelma. Otsikon mukaisesti keräänkin tähän pienen listan haasteista joita eteen on tähän mennessä tullut. En aio kertoa ihan kaikkea lähtien ikkunoiden värityksistä tai ovien urituksista, vaan enemmänkin keskityn niihin jotka ovat vaatineet korjauksia/pohdintoja isommalla porukalla.

- Louhinnassa keskelle taloa jäi pieni töyräs. Se käytiin jälkiräjäyttämässä eräänä varhaisena lauantaiaamuna.

- Perusmuurin raudoitus. Urakoitsijan tontille nimittämät rakennusmiehet eivät olleet aiemmin Lammikiveä työstäneet. Tästä seurauksena oli, että raudoitukset olivat väärin. Alimmat harkkokerrokset eivät olleet ankkuroituja anturaan, eikä vaakaraudoituksessa ollut 600mm limitystä. Rakennesuunnittelijan laskemana korjauksena antura tapitettiin sisäpuolelta ja tehtiin 10cm lisävalu. Maanpaineseiniin lisättiin raudoitteita ja siirrettiin kantavuus ylempiin harkkokerroksiin.

- Vesi ja viemäri tulivat kylmän varaston puolelle. Korjauksena yritettiin kaivaa oja auki ja kääntää suuntaus lämpimien tilojen puolelle, mutta vastassa olikin kallio. Käännettiin sen jälkeen putket kylmän varaston puolelta anturan ali makuuhuoneen puolelle. Putkien päälle laitettiin FinnFoam lisäeristeeksi ja samalla päätettiin kasvattaa kylmään varastoon tulevaa styroksimäärää 150mm:stä 200mm:iin.

-  Sisäpuolen täytöissä kauhasta tippui harkko-onteloihin hiekkaa ja kiviä. Tämä haittaa seuraavaa valua. Ratkaisuna harkkoihin porattiin reikiä ja veden avulla valutettiin hiekat pois.

- Tieto elementtiportaista ei ollut saavuttanut rakennesuunnittelijaa, joten ontelokentässä ei oltu otettu tätä huomioon. Tulevissa ontelolaatoissa ei siis ollut tarvittavaa kantavuutta elementtiportaiden painolle. Rakennesuunnittelijoiden ja ontelosuunnittelijoiden yöllisten mietintöjen jälkeen ratkaisuna tehdään portaille tuki lisäraudoitteilla. Värikkäiden raudanmetsästysretkien jälkeen oikeat kantavuudet antavat raudat löydettiin. Portaiden alapäälle tehtiin oma antura jälkikäteen.

- Lammi ei ollut huomannut rakennesuunnitelmissa ollutta sisäkuoren harkkomuutosta. Lämpökivi oli isojen ikkunoiden ylityksissä korvattu sisäkuoressa MH-150 harkolla. Tätä ei harkkokuormissa kuitenkaan ollut. Lammin ja rakennesuunnittelijan laskelmien jälkeen päädyttiin pienellä lisäraudoitteella ja ontelonkiinnitysvalujen vahvistuksella siihen että LL-400 harkko kestää tarvittavan kuormituksen.


Pienempiä haasteita on toki ollut lukuisia. Katkaisijoiden rasioille ei kukaan ole muistanut tehdä varauksia/putkituksia, eli täytyy roilottaa jälkikäteen. Telineitä ei tuntunut saavan koko Suomesta, mutta onneksi urakoitsija löysi edulliset Virosta. Ontelokentän kohtaan tulevat eristeet vaihtui pariin kertaan. 16mm harjaterästä ei oltu tilattu. Valuissa on aina kiire, seinien kasteleminen tuntuu jäävän aina minun hommaksi. Yksi sähkörasia telineiden alla ei ollut paikallaan, betoni valui sitä kautta maahan (parisataa litraa). Ja monia muitakin.


Pyrin lisäämään vielä tänään kuvan blogiin. Nyt on alakerta "valmis" eli odottelemme vain maanantaina saapuvia ontelolaattoja. Sitten pääsee seuraavan kerroksen kimppuun.

2 kommenttia:

  1. Voi mahoton! Kaikenlaista.. Kuulostaa, että tosiaan saa olla tarkkana kuin porkkana. Toivottavasti pihasuunnittelijan kanssa ei tule moisia ongelmia. Mutta sehän alkaa näyttää jo talolta!

    VastaaPoista
  2. Meidän pihasuunnittelijaksi on ehdolla semmoinen aivan ällistyttävän ihana ihminen, jonka kanssa en usko ongelmia tulevan. Jos nyt jokin asia vaatii jotain muutoksia, niin ei se ole ongelma. Ongelmaksi asia muuttuu vasta sitten kun näyttää siltä ettei tekijäpuolen kanssa ole yhteistä visiota! Yhdessä tehden ja keskustellen kuitenkin tulee eniten kaikkia miellyttävä lopputulos.

    VastaaPoista