Tähtäimessä: 160-neliöinen valubetoniharkkotalo jyrkkään rinteeseen. Pääsisäänkäynti ylärinteestä, huoneita kuusi.

maanantai 17. toukokuuta 2010

Harkkokerroksia syntyy


Huomasin tuossa että viimeisestä kuvasta on jo vierähtänyt tovi. Olen ilmeisen laiska kuvien käsittelijä (lasken käsittelyksi myös koneelle siirron), joten kuvalliset bloggaukset jäänevät pitkälti näin puhelimen välityksellä tehtäviksi. Tästä täytyy sanoa, että näinkin laiska kuin minä pystyy helposti lisäämään kuvia blogiin. Eli siinä sitä syntyy, harkkoseinää. Vielä ei tosin olla saavutettu edes maanpintaa, eli ei tässä nyt vielä voi ryhtyä muuttolaatikoita pakkaamaan. Mutta kokonaisuudessaan mukavaa että näkyvää seinää alkaa syntymään.

Odottelen kaivuria saapuvaksi. Pitäis kaivaa viemäriä ja vesijohtoa pätkän verran auki ja kääntää hiukan eri asentoon. Jää nyt tuonne kylmän varaston puolelle, eikä se oo hyvä. Kovana talvena vaarana jäätyminen. Olis sen voinut noinkin jättää, sit vaan ois tarvinnut lämmityskaapelin vesijohdolle. En kuitenkaan halua tässä vaiheessa jo lipsua hyvästä rakennustavasta, joten pistetään se niinkuin kuuluu. 

Lisäksi pitäis kaataa pari koivua. Ovat vaan sen verran järeitä ja kallellaan taloon päin, että odotan saavani kaivurilta tukea.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti